Masa tässä hei. Onkin kulunut pitkä siitä, kun viimeksi olen päässyt koneelle, kun isäntä on tehnyt kauheasti töitä. Nyt hänellä on vähän rennompaa, joten sain koneen lainaan hetkeksi.

Kuten aiemmin mainitsin, niin minullahan oli synttärit jotain aikaa sitten. Isäntä oli kiltti ja leipoi minulle synttärikakun lihapullista ja nakeista. Se oli todella hyvää, mutta se oli mielestäni aivan liian pieni.

Olen oppinut olemaan kotona kiltisti sillä aikaa, kun isäntä on poissa. Ennen vanhaan vedin tavaroita pöydältä alas, hain muovikasseja kassipussista, levittelin ne ympäri asuntoa ja sen jälkeen silppusin niitä yksi kerrallaan. Nyt haen enää harvoin muovikasseja ja jos haenkin, niin en enää silppua niitä. Yleensä olen ihan kiltisti, sillä olen huomannut, että isäntäni on todella iloinen kun olen käyttäytynyt aikuisen koiran lailla.

Kun isäntä tulee töistä kotiin, istun kiltisti odottamaan sitä, että hän ottaa ulkovaatteet pois päältään. Minusta isännän kotiintulo on niin kivaa, etten malta oikein pysyä paikallani ja vedän korvani tiukasti päätä myöden teputtaen jaloillani, vaikka olenkin paikallani. Kun isäntä sanoo "No moi!", niin siitä tiedän, että nyt saan tervehtiä isäntääni. Isäntä alkaa useimmiten nauraa, sillä teen usein kuperkeikkoja isännän jaloissa pyöriessäni. Olen vain niin innoissani. 

Isäntä naureskelee sille, että jos nostan jalkaa pissatakseni, mutta teenkin kakkoset. Minusta se ei ole yhtään hauskaa. Mutta siitä isäntäni on iloinen, ettei hänen tarvitse korjata kakkojani, sillä peruutan pyllyni aina jonkin pusikon keskelle. Sen opin ihan itse.

Meille on muodostunut tietynlaisia rutiineja arkielämään:

  • Isäntä syö aina ensin ja sen jälkeen on minun vuoroni.
  • Yleensä syönnin jälkeen lähdemme lenkille paitsi isännän työpäivinä, jolloin hän käyttää minut pihalla pissillä ja sen jälkeen lepäämme hetken ja käymme lenkillä vasta sen jälkeen.
  • Kun isäntä menee sohvalle pötköttämään, käyn vielä uudelleen tervehtimässä häntä, koska minusta on kiva, että hän on taas kotona. Tervehtimisen jälkeen käyn varmistamassa, että ruokakuppini on tyhjä ja hyppään sen jälkeen sohvalle isäntäni säärien väliin painaen leuan hänen polvensa päälle. Isäntä on sanonut, että kanssani on kiva nukkua.
  • Öisin menen nukkumaan isännän viereen siten, että rojahdan koko painollani hänen jalkojensa päälle ja laitan pääni yleensä hänen nilkkojensa päälle. Siitä isäntäni ei tykkää, että jos hän nousee yöllä ja käy jossain, niin minä valtaan usein hänen paikkansa, mutta kun se on niin kivan lämmin kohta. Kun isäntä tulee takaisin, niin hän vain sihahtaa, että "Väistä!" ja minä siirryn samantien hetkeksi kokonaan pois sängystä. Kun isäntä on saanut itsensä takaisin vällyjen väliin, niin hän kutsuu minut takaisin vierelleen. Se on kivaa.
  • Jos olemme lähdössä lenkille heti syönnin jälkeen, niin minä syön isännän laittaessa vaatteita päälleen. Minä käyn usein katsomassa, ettei isäntä vaan lähde ilman minua, mutta silloin isäntä kysyy minulta: "Onko kuppi jo tyhjä?" tai "Onko kaikki syöty?" Silloin minä käyn vielä varmistamassa, että ruokakuppini on todella tyhjä ja lähdemme lenkille vasta sen jälkeen.

Ai niin...isäntä sanoo, etten osaa juoda ja minulla on juomisongelma. Suustani valuva vesi pilaa parketin ja hän hankki ison muovimaton juomakuppini alle eikä vesi enää valu suustani parketille. En kuulemma jaksa keskittyä riittävästi juomiseen, vaan jätän viimeisen suullisen nielaisematta ja se valuu huulieni välistä lattialle ja kun samalla yleensä käännän päätäni nopeasti, niin vesi muodostaa kaarevan vanan lattialle. Nyt kun on tuo matto, niin isäntäkin on tyytyväinen. Tämän ongelman saatan varovasti tunnustaa, sillä minulla on usein vain vähän liian kiire.

Nyt isäntäni haluaa takaisin koneen ääreen, joten minä joudun lopettelemaan. Hei hei ensi kertaan!