Poikien eiliset pelit meni ihan jees. Ekasta pelistä tuli 5-3 tappio todella hyvällä pelillä. Meidän osalta tuli muutama sellainen virhe, joista vastustaja pääsi rankaisemaan - ihan ansaitusti, mun mielestä. Tappio tuli siltikin hyvän pelin jälkeen eikä se jäänyt rassaamaan mieltä. Pojat taisteli ihan kunnolla ja hitusen paremmalla tuurilla oltaisiin saatu aikaiseksi tasapeli tai jopa voittokin. Mutta moinen kuuluu joukkuepeliin, joskus voittaa huonolla pelillä ja joskus häviää hyvällä pelillä, elämä on.

Toka peli olikin sitten aivan muuta. Pojat pelasivat voiton 6-1 todella hyvällä ja hallitulla pelillä. Kaikki viime aikoina opittu oli käytössä enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi ja joukkuepeli toimi pääasiassa todella hyvin. Oli hienoa seurata kentän viereltä, kun jannut ansiokkaan kenttäpuolustuksen jälkeen lähtivät omasta päästä hyökkäykseen ja yrittäen maalia vastustajan verkkoon aina välillä siinä onnistuen. Hienoa, oikein lämmitti wanhan sydäntä!

Seurasin erityisesti kahden pojan suorituksia pelin aikana ja toiselle sanoinkin asiasta mutta toinen saa kuulla kunniansa seuraavissa reeneissä. Toinen poika on ollut varsinainen yksilösuorittaja, jolle en kauden mittaan ole välttämättä ollut kauhean kaunopuheinen niin reeneissä kuin peleissäkään. Ekan pelin poika missasi aikatauluväärinkäsityksen vuoksi, mutta toisessa pelissä hänhän pelasi kuin joukkuepelaaja konsanaan. Hyökkääjänä hän tuli auttamaan puolustusta, pelasi oman postinsa puhtaasti ja hyökätessään käytti järkeään ja syötteli aina, kun vain oli järkevää tehdä niin eikä puskenut väkisin yksin yrittäen. Annoin pojalle kehut tästä pelin aikana ja tulen antamaan kehut myös julkisesti seuraavissa reeneissä.

Toinen positiivinen yllätys oli joukkueen ns. toiseksi huonoin poika. Ei hän vielä ole päässyt siitä asemasta mihinkään, mutta se parannus, jonka hän on tehnyt näiden mun kuukausien aikana, on ollut todella huima. Pojan kehitys on oikeasti ollut todella nopea, kuten koko joukkueenkin, mutta on ollut ilo katsella kiiltoa pojan silmissä, kun on varmaan itsekin tajunnut kehittyneensä. Tulen antamaan myös hänelle julkisen tunnustuksen kehityksestään.

Summa summarum. Virallinen sarja on ohi ja oltiin kakkosia. Ei ollenkaan huono saavutus siihen nähden, mitä valkulla oli/on lajitietoutta :P 12 ottelua, 7 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota, maalisuhde 91 tehtyä ja 52 päästettyä maalieron ollessa +39. Sarjan voittaneella samat lukemat oli 9-1-2 ja 87, 47, +40 eli aika samoissa lukemissa liikuttiin. Sarjan kolmosella lukemat oli: 6-2-4 ja 83, 70, +13. Tosin täytyy pitää mielessä se, että kolmosella oli viimeisen neljän pelin aikana puoliksi eri joukkue kuin alkukaudesta. He saivat käyttöönsä penkin alle menneen paria pykälää ylemmän sarjatason pelaajia, jotka tähän asti olivat sidottuina omiin peleihinsä. Kun ne menivät sudeksi, niin saivat vahvistuksia meidän sarjan matseihin ja mikäli tämä olisi tapahtunut paria ottelua aiemmin, niin olisivat voineet kiilata meidän ohi. Olen tehnyt analyysiä kauden mittaan ja toi meidän päästettyjen maalien lukema olisi aivan toista, mikäli keskialueen puolustus tai maalineduspeli olisi ollut sitä, mitä tän päivän peleissä. Hauska, mutta tarpeeton fakta: voitettiin keskimääräisesti jokainen ottelu lukemin 7,6-4,3.

Se niistä. Seuraavaksi eräretkeily tai itse asiassa reppu/rinkka. Olen tutkinut netin ihmeellistä maailmaa ja löytänyt pari varteenotettavaa vaihtoehtoa repuksi. Yksi on edelleen se 45-litrainen minirinkka hinnaltaan 230e, toisenlaisen - tosikäyttöön tarkoitetun - käytetyn rinkan saisin hintaan 70-130e, tosin tilavuus on sadan litran luokkaa tai yli, joka on aivan liian iso mun käyttöön, kolmas repputyyppi on ns. kolmen päivän reppu, joita on kahta tyyppiä: yksi hinnaltaan 99e ja tilavuudeltaan 50 litraa, josta on netissä pääasiassa melko hyvät arvostelut, mutta valmistaja on ennen ollut halpistuottaja, jonka laatu on vuosi vuodelta parantunut eikä kyseisestä reppumallista ole viime vuosilta kauheasti pahaa sanottavaa ja toinen reppu on hinnaltaan 180e ja tilavuudeltaan 47,5 litraa, josta on vain hyviä arvosteluja. Olen miettinyt mahdollisia skenaarioita kyseisten reppujen suhteen, etenkin noiden kahden viimeisen osalta. Halvempi on "halpa" ollakseen laatutuote, mutta Kiina osaa yllättää myös positiivisesti ja ottaen huomioon viimeisten vuosien arvostelut, niin on varteenotettava vaihtoehto. Kalliimpi on oikeasti laatutuote, jonka ostaessaan ostaja tuskin pettyy. Mutta asia, josta olen kahden viimeksi mainitun osalta tykännyt, on niiden pakattavuus. Reput aukeavat simpukkatyyliin ja niiden osastointi on aivan muuta kuin normaalien rinkkojen, joihin sullotaan tavarat yhteen isoon osastoon.

Lähinnä tuossa mietityttää se, että jos sijoitan ensin 99e reppuun, joka sitten hajoaa kuitenkin jossain keskellä jotain jontkaa ja sen jälkeen ostan uuden repun hinnaltaan 180e loppusumman ollessa 280e+pk suhteessa siihen, että maksan kerralla 180e ja olen tyytyväinen vuosikaudet. Vai kestäisikö toi satkun reppu metsäelämän haasteet rikkoutumatta? Olisiko riski vaivan väärti? Viime vuosien arvostelujen perusteella kyllä. Sen verran toi edukkaampi reppu kiinnostaa, että laitoin eräälle puotipuksulle kyselyä kahdesta asiasta: onko repun kantohihnoissa tapahtunut viime vuosina kehitystä eli onko hihnan ja repun välinen osuus edelleen reilun viisi senttiä vai onko kyseinen kannas lyhentynyt ja toisekseen, nettikuvien perusteella repussa olisi jonkinlainen rankakin ja pitääkö se paikkansa, sillä mikään arvostelu ei mainitse rankaa ollenkaan. Mikäli rankaa ei kuvista tai niistä tehtävin päätelmien vastaisesti ole, niin kyseinen reppu hylkääntyy saman tien. Viilekkeiden pienet epämukavuudet on hoideltavissa joko ostopehmukkein tai ompelimon pienen hyödyntämisen kautta, jotka kumpikin nostavat hankintahintaa. Tämän lisäksi, rintaremmin on mainittu sijaitsevan hitusen liian alhaalla eikä sen sijaintia voi säätää riittävän ylös, joten uuden rintaremmin hankinta nostaa hankintahintaa taas vitosella. Tässä tullaan niin kutsuttuun nokumutku-faktoriin, jolla voi perustella halvan hankintahinnan nousemisen toisen ja ns. paremman tuotteen hinnan tasolle. Ainakin omasta mielestä. Tietty riski on aina siinä, että maksaa ensin kalliimman hintaisen tuotteen hinnan halvasta modifioituna ja sitten ostaa sen kalliimman tuotteen, jolloin tuotteen hinta on tuplat alkuperäiseen verrattuna tai sitten käy flaksi ja saa melkein halvalla tai ainakin keskimääräistä edukkaammin hyvää.

Onko halpa hyvää, maksatko laadusta ja merkistä ylimääräistä verrattuna kilpailevaan, hintalaadukkaasti tehtyyn tuotteeseen, onko markkinavoimien luoma illuusio niin voimakas, että kuluttaja oikeasti sortuu halpaan vai ovatko käyttäjäkokemukset tekaistuja vai oikeiden käyttäjien kokemuksia? Mielestäni olen järkevä, tuotteita eri katsantokannoista vertaileva kuluttaja, mutta voiko n. 40% halvempi hinta erehdyttää mut ostamaan "hyvää halvalla" vai teenkö näennäisjärkevän valinnan ostaessani kalliimman merkkituotteen vaikka halvempi ajaisi saman asian?

Näitä pohtiessa samalla vähän töitä...