Haukotus! Muksujen eilisissä reeneissä 13 osallistujaa, ei huonosti. Otin aluksi pojat kasaan ja pojat huutelivat, että "Pelataan!" mutta kerroin päivän ohjelman: "Ensiksi otetaan alkulämmin, sen jälkeen nostetaan vähän sykettä ja lopuksi lihaskuntoreeniä." Poikien ilme oli harmistunut ja vaitonaisia protesteja pääsi ilmoille mutta alistuivat kuiutnekin kiltisti kohtaloonsa. Katsoin fiiliksiä hetken ihan hiljaa ja jatkoin: "Tai sitten vaihtoehto b) eli pelataan." Ilmeet kirkastuivat ja alkoi kauhea pölinä :D  Totesin vähän jämäkämmällä äänellä vaihtoehto a:n olevan edelleen todellinen vaihtoehto, jolloin pulina lakkasi ja saatoin jatkaa puheeni loppuun. Pelattiin tarkoituksella pienellä kentällä ja kolmen hengen joukkuein lyhyellä peliajalla, joten jokainen sai kuitenkin tehdä melkein koko ajan. Saatiin pelattua neljällä joukkueella kaksinkertainen sarja ja siihen päälle pronssiottelu ja finaali. Reenit lopetettiin vähän aiemmin, jotta kaikki ehtivät katsomaan illan lätkämatsia.

Reenit oli kauden viimeiset ja meillä on enää yksi ns. virallinen tapahtuma jäljellä eli sunnuntainen äitienpäivämatsi. Tällä hetkellä siihen on ilmoittautunut 4 poikaa ja ottelun kohtalo näyttää vähän epävarmalta. Viikon päästä perjantaina on kauden päättäjäiset ja sitten aletaan keskittymään mahdolliseen kesäharjoitteluun. Kesäreenien kohtalo on vielä täysin auki, kakkosvalkku selvittää asiaa.

Nyt vähän töitä...