Puhuttiin perjantai-iltana U:n kanssa pojan sählyharrastuksesta ja olin itse sitä mieltä, että mikäli poika on oikeasti vakavissaan harrastuksensa suhteen, niin hänen on melkeinpä pakko vaihtaa seuraa. Pidin eilen pojan kanssa pikaisen keskustelutuokion sählyharrastuksesta ja kysyin harrastuksensa suhteen vakavissaan olevalta pojalta, että mitä mieltä hän on, onko nykyinen seura se paras hänen kannaltaan, mikäli hän haluaa harrastuksessaan pitkälle. Vastasi: "Ei välttämättä." Jatkoin puhumistani, että jos nykyään haluaa oikeasti edistyä ja päästä eteenpäin, pitää ensinnäkin seuran olla sellainen, että siellä on suhteellisen hyvät mahdollisuudet tulla huomatuksi. Toisekseen, jo 12 vuoden iässä harjoitukset on jo neljä kertaa viikossa, niiden sisältö on aivan toista kuin meillä ja porukka ottaa ne myös vakavasti toisin kuin meillä eli osa pojista pelaa lätkää ja osa on mukana ihan vain harrastuksen vuoksi, joissa kummassakaan ei ole mitään pahaa mutta niille, jotka suhtautuvat harrastukseensa vakavasti, se ei välttämättä ole hyvä yhtälö. Ja kolmanneksi, jos vaihtaa parempaan seuraan vasta myöhemmällä iällä, niin silloin vaaditaan jo lahjakkuutta pelaavaan kokoonpanoon pääsemiseksi, sillä kilpailu on ankaraa ja kaikki menestys tulee vain raa'an työn ja puurtamisen tuloksena.

Mikäli poika vaihtaisi seuraa, tulisi U:lla ja mulla mietinnän paikka, sillä meille alkaisi tulla n. 350km/viikko ajelua pelkästään pojan harrastuksen takia ja se sitoisi 4-5 päivänä viikossa jomman kumman pelkästään kuskin hommiin. Sanoin pojalle, että sellainen päätös edellyttäisi myös häneltä aktiivisuutta liikkumisen suhteen eli joutuisi matkustamaan junalla reeneihin ainakin pari kertaa viikossa. Se ei ollut muksulle mikään ongelma, ainakaan vielä. Poika sanoi, ettei hän tietenkään kesken kauden tee mitään päätöksiä, mutta miettii asiaa (kuten on miettinyt jo tän kauden alusta saakka). Fiksu poika ja miettii asioita yllättävän syvällisesti tänkin jutun kanssa. Välillä ollaan U:n kanssa yllätytty pojan ajatuksista ja mitä kaikkea hän oikeasti miettiikään hiljaa itsekseen. Toisaalta, jos poika vaihtaa seuraa ja tulee jossain vaiheessa sen jälkeen toisiin ajatuksiin, niin onpahan ainakin kokeillut eikä jää harmittamaan.

Ok, mitä pojan päätös vaikuttaisi mun elämään muuten kuin kuskin hommien lisääntymisen? Olen miettinyt omaa valkun uraani ja mitä mää haen tulevaisuudelta. Olen kallistumassa sille kannalle, että jatkan valmentamista nykyisessä seurassa myös ensi kaudella mutta jos poika vaihtaa seuraa, niin entäpä sitten? Sanoin pojalle, että todennäköisesti jatkan tai pyrin jatkamaan seuran valmentamista enkä näin ollen välttämättä ole koko ajan hänen "tukenaan" mahdollisen seuravaihdoksen jälkeen. Sanoin myös, ettei seuran vaihtaminen ole vielä ihan akuutti asia, mutta vuoden-kahden aikana pitää tehdä päätös, jotta olisi mahdollisuuksia myös uudessa seurassa. Sitä en sanonut, että omalla, harjoitusten ulkopuolisella, harjoittelulla parantaa omaa tilannettaan, sillä en halua, että poika polttaa itseään heti loppuun omalla ajattelullaan ja/tai ylimääräisellä reenaamisella. Jos tuossa iässä saa burniksen urheilun takia, niin on riski, että urheilu loppuu kokonaan ja sehän ei nyt ole kuitenkaan tarkoitus. Tää on hankala asia, sillä vanhempana haluaisi, että poika menestyisi haluamallaan saralla mahdollisimman hyvin mutta siihen ei saisi puuttua kuitenkaan liikaa, vaan pojan pitäisi antaa tehdä omia päätöksiään ja edetä omaa tahtiaan. Pojan polte on kova ja on oikeasti vaikea sanoa juuta tai jaata siihen, miten pojan pitäisi edetä. Voisin ottaa pojan henkilökohtaiseen valmennukseeni, mutta ei sekään kuulosta oikein hyvältä. Voisin esimerkinomaisesti pitää pojalle omia reenejä silloin tällöin, jotta tietäisi mihin on joutumassa, mutta ne olisi sitten pojan omien halujen mukaan. Toistan, ollaan hankalalla alueella.

Lasten harrastamisen vakavuudesta on ollut paljon keskustelua ja tulee jatkossa myös olemaan. Missä kulkee se raja, jolloin vanhempi/vanhemmat ottavat liikaa osaa lasten harrastamiseen tai valmennukseen? Mikä on harrastamisen ja vakavan harrastamisen rajapinta? Seuraurheilu on kilpaurheilua, mutta pitäisikö seurojen tarjota myös ihan puhdas harrastusmahdollisuus ilman kilpapäämäärää? (Joillain seuroilla on oikeasti tällainenkin hieno mahdollisuus.) Onko 12-vuotias (muka) liian nuori päättämään, mitä haluaa harrastukseltaan, mikä on harrastuksen päämäärä ja mikä on vanhempien panos asiassa? Mun mielestä: a) vanhemmat pysyvät erossa lasten harrastuksesta muuten kuin kannustamisen, kuskaamisen ja mahdollisten talkoohommien osalta ellei seuratoiminnassa tapahdu ylilyöntejä ja b) 12-vuotias on jo määrätietoisesti ajatteleva esiteini ja hänen päätöksiään pitää kunnioittaa sikäli kun ne ovat järkevyyden ja toeteuttamiskelpoisuuden rajoissa muun perheen (sekä lapsen itsensä) kapasiteetti huomioiden.

Sen verran palaan eiliseen blogaukseen, että tiedän, kuka masinoi asioita mun selän takana seurajohdon suuntaan ja kerroin tästä myös junioripäällikölle. Jos taustalla olisi useampi henkilö ja valituksen aiheita muitakin kuin "voimakas kielenkäyttö", niin esim. perjantaisen keskustelun sisältö olisi todennäköisesti ollut aivan toinen. Ja perjantainakin huomasin, että seuralla on intressi hankkia mulle uusi apuvalkku entisten tilalle - tähän totesin, ettei meillä valkkujen kesken ole ollut mitään ongelmia mutta joukkueenjohtajan haluaisin vaihtoon. Nykyinen jojo on yksi joukkueen äideistä, joka hoitaa hommansa ihan ok, mutta en todellakaan halua kommentteja pelitoimintaan henkilöltä, joka ei tiedä mitä vaihtoaitiossa tai kentällä tapahtuu ja näin on nyt välillä käynyt. Mutta on oikeasti hienoa huomata, että reilun kahden päävalkkukuukauden jälkeen luottamus mun toimintaan on edelleen hyvä ellei parempi ja katsovat jo tulevaisuutenkin. Mulle oli outoa huomata, että seura puuttuu valmentamiseen oikeasti ihan minimaalisesti jos sitenkään, päävalkulla on täydet valtuudet hoitaa hommat ja mikäli asiat menevät ok, niin kukaan ei sano yhtään mitään mistään. Näinhän sen tietysti pitää ollakin, mutta mun oletukset olivat aivan toista kun aloitin hommat. Tietysti mun ennakkoaavistuksiin ja -odotuksiin vaikutti se, että tiesin vanhempien masinoineen valmentajien vaihdon mutta sitä en osannut olettaa edes oudoimmissa skenaarioissani, että kuinka traumatisoitunutta tän joukkueen toiminta on ollut aivan kauttaaltaan. Nyt ollaan siinä pisteessä, että kun pelaajien muutosvastarinta alkaa vähetä, niin vanhempien muutosvastarinta on kovimmillaan :D

Ja lopuksi (todella) vähän toista asiaa. Mää olen vapautunut tekstejä ikävästi rajoittaneesta 3500 merkin ikeestä! \o/

Mun oli pakko fiksata lukijalaskuria. Aiemmassa valmislaskurissa oli joku kälynen virhe eikä se huomioinut sitä yllättävää tekijää, että jossain blogissa voisi olla yli sata yksittäistä lukukertaa, joten lisätkää uuden laskurin lukemaan 100 lukijaa...nyt ei laskuri lopu ihan heti kesken kaiken... :D