Isäntäni sai työt tehtyä ja antoi läppärinsä minun haltuuni, koska minulla on taas paljon asiaa.

Isoveljeni ja ihmisveljeni tulivat eilen kylään kun emäntä meni kuulemma juhlimaan. Katseltiin elokuvia ja syötiin vaikka mitä. Eka leffa oli ihan hassu mutta tokassa ei ollutkaan enää mitään hauskaa. Minä en tykännyt. Isäntä ja ihmisveljet valvoivat kauhean myöhään ja minä ja isoveljeni nukuimme minkä voimme tuossa metelissä. Isovelikin tykkää isännästä, isoveli oli koko illan isännän lähellä, mutta koska minulla oli ollut ikävä ihmisveljiäni, niin minä olin heidän kanssaan sohvalla. Etenkin nuorempi ihmisveli tykkäsi kun olin hänen jalkojensa lämmittäjänä. Vaikka kyllä hän välillä oli sitä mieltä, että olen melkoinen patteri ja kuumotan hänen jalkojaan.

Kun lopulta mentiin nukkumaan, niin isoveli jäi nuoremman ihmisveljen kanssa alakertaan, sillä isoveli halusi vahtia ihmisveljeä. Isäntä ja vanhempi ihmisveli menivät yläkertaan ja minä menin sinne heidän kanssaan. Nukuin ja lämmitin koko yön vanhemman ihmisveljen jalkoja kun aiemmin illalla lämmitiin nuorempaa. Tasaveroinen pitää kuitenkin olla. Jossain vaiheessa yöllä isovelikin tuli yläkertaan ja yritimme herättää isäntää sekä vanhempaa ihmisveljeä. Emme onnistuneet, vaan he jatkoivat nukkumistaan. Jossain vaiheessa isäntä sitten heräsi ja me isoveljen kanssa sanoimme heti hänelle, että me haluamme jo ulos, meitä pissitti ihan kauheasti. Siihen isäntä vastasi, ettei ihme, sillä kellohan on jo vähän liian paljon.

Lenkin jälkeen isäntä alkoi tehdä itselleen aamupalaa. Hän otti juustosiivuja käteensä ja kutsui minut ja isoveljeni luokseen ja käski istua. Istuuduimme kauniisti ja isäntä alkoi ojentaa juustosiivuja meille. Nyt minä tein tyhmästi ja haukkasin makupalan isännän kädestä ilman lupaa ja nyt isäntä suuttui. Hän suuttui todella pahasti, koska vihastui. Hän otti minua tiukasti niskasta kiinni, minä jäykistyin paikalleni. Minua hävetti. Vaikka pelkäsinkin joutuvani keittiöpyyhkeen kanssa naulakkoon roikkumaan, niin tätä isäntäni ei kuitenkaan tehnyt, vaan päästi irti. Hän moitti minua kovasti. Olen kuitenkin vähän jääräpäinen, joten menin uudelleen norkoilemaan herkkupaloja, mutta nyt isäntä suuttui todella. Hän otti minua kaulapannasta kiinni ja siirsi sivuun. Kävin vielä kolmannen kerran norkoilemassa, mutta se oli viimeinen virhe. Isäntäni ääni oli sellainen, että nyt uskoin hänen olevan tosissaan etenkin kun hän otti taas kaulapannastani kiinni ja siirsi vähän kauemmas sivuun. Liikuin niin nopeasti, etten huomannut jalkojeni liikkuvan taaskaan ollenkaan. Tämän jälkeen aioin vielä kerran käydä kokeilemassa onneani, mutta isäntä ääni oli sellainen, etten uskaltanut vaan jäin ovelle katselemaan hetkeksi ja käännyin pois. Isoveljeni sanoi kyllä, ettei niin saa tehdä mutta pakkohan minun oli kokeilla. Isäntäni oli sitä mieltä, että halusin vähän näyttää isoveljelleni.

Sitten tulikin hetki, jolloin isoveljeni ja ihmisveljet lähtivät pois. Isäntäni tuli kanssani saattamaan vieraat matkaan ja olisin halunnut lähteä heidän kanssaan, mutta isäntäni ei päästänyt. Huutelin pitkään vieraiden perään mutta he eivät tulleet takaisin. Jäimme isäntäni kanssa kaksin. Hetken päästä lähdimme päivälenkille ja siellä minua odotti yllätys. Aloin keskustelemaan yhden kaverin kanssa ja yhtäkkiä isäntä vetikin minut sivuun, käski olla hiljaa ja tarjosi namupaloja. Minä hämmennyin. Isäntä sanoi, että olen nopea oppimaan. Minä olin iloinen ja sain lisää namupaloja.

Mutta nyt on pakko lopettaa, sillä meillä on muuta tekemistä. Hei hei.