Olenpahan viime päivinä pohtinut (tässä kultahuumassa), että miten pojat ovat kehittyneet sen viiden kuukauden aikana, jona olen heitä valmentanut. Ja samaten sitä, kuinka joukkue on kehittynyt, kuinka asiat ovat muuttuneet yksilötasolta kollektiivisiksi, joukkuetason asioiksi. Alla listaan mielestäni neljä isointa asiaa, joita ilman joukkue ei voi kehittyä tai toimia ja jotka on poikien kanssa saavutettu. Jos yksikin tekijä puuttuu, joukkue ei toimi tai toimii, mutta se ei saavuta mitään.

1. Kurinalaisuus
Alkuun kuri oli kova, sillä sen oli pakko olla, jotta pojat sai ruotuun. Kuri olisi voinut olla kovempikin, mutta silloin toiminnasta olisi hävinnyt mielekkyys. Kuri vaikutti siihen, että jokainen poika alkoi toimia kurinalaisemmin ja se siirtyi pikku hiljaa myös joukkueen toimintaan joukkuekurina ja joukkue alkoi pelata kurinalaisemmin. Funtsin omaa äänenkäyttöäni pelinohjaamisessa ja siinäkin näkyi selkeä kulminaatiopiste, sillä kuukausi sitten viimeisten sarjapelien aikana käytin ääntäni ohjatakseni poikien peliä, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin. Reilu viikko sitten harjoituspelissä en ohjannut peliä enää ollenkaan kuin aivan satunnaisesti ja sama päti finaalipeleissä. Pojat oppivat pelaamaan itsenäisesti eivätkä tarvinneet enää ohjaamista, se vei neljä kuukautta.

2. Joukkuepeli tai pelaaminen joukkueena
Kun riittävä kuritaso oli saavutettu yksilötasolla, niin kuten mainitsin, se siirtyi vähin erin myös joukkuetoimintaan. Pojat sitoutuivat huomaamattaan joukkuetoimintaan ja yksilöpelaaminen karsiutui pois ihan itsekseen. Pojat näkivät, että lopputulos on parempi ja se on helpompi saavuttaa joukkueena pelaten. Maalit ovat olennainen osa tätäkin lajia, mutta pojat sisäistivät hyvin nopeasti sen, että vaikka yksilö tekee maalin, niin se maali tulee kaikesta huolimatta joukkueelle. Tässä on auttanut paljon se, että olen totta kai korostanut maalien merkitystä joukkueelle ja kuinka niitä saa aikaiseksi paremmin joukkuepelillä, niin en myöskään ole korottanut ketään pojista ns. maalintekijäksi, vaan olen pitänyt aina lähtökohtana sitä, että mulle on ihan sama kuka sen maalin tekee, se tulee aina joukkueelle. Yllättävää kyllä, myöskään pojat eivät pidä ketään maalitykkinä, heille on ihan sama, kuka sen maalin aina tekee.

3. Paineensieto, itsetunto ja itseluottamus
Itsekurin lisääntyessä ja kaikkia tasa-arvoisesti kohdellessa kasvaa myös poikien itsetunto ja itseluottamus. Tämä johtaa siihen, että myös paineensieto kasvaa, sillä kenenkään ei tarvitse pelätä epäonnistumisia ja jokainen uskaltaa antaa kaikkensa. Jokainen tekee virheitä, sen tietää jokainen mutta iso asia on se, kuinka auktoriteetti eli tässä tapauksessa valmentaja suhtautuu niihin. Mulla on monesti tapana tokaista jotain terävää tai jopa kettumaista, mutta siinä on ollut aina huumori taustalla ja mitä mää luulen, niin jokainen poika tietää tän kohtelun saadessaan, ettei ole ainoa, joka joutuu tai on joutunut mun verbaliikan uhriksi. Pelitilanteet on taas eri juttu, sillä siellä väärä sanavalinta voi johtaa pelihalun menettämiseen ja se ei ole hyvä asia. Useimmiten en sano mitään, pojat tietävät tehneensä virheen, se riittää mutta joskus en voi olla sanomatta mitään, jos moka on ollut ns. liian helppo. Sama päinvastoin, se saa kehuja, joka niitä ansaitsee ja en muuten kehu useasti, joka tekee kehusta oikeasti palkinnon - sen on saanut jokainen jossain vaiheessa ja pojat tietävät sen. Peli on kovaa mutta reilua ja kasvattavaa.

Nämä kolme asiaa ovat sellaisia, etteivät ne kasva, ellei valmennettava luota valmentajaan. Asia ei ole mun kohdalla tullut missään vaiheessa millään tavoin puheeksi tai ilmi, mutta näen asian sillä tavalla, että tulokset puhuvat puolestaan, sarjassa ei saada kärkipaikkoja eikä kultaa tule ilman luottamusta valkkuun. Totta kai pojat suhtautuvat asioihin omalla tavallaan ja porukassa jopa coolisti, mutta siellä taustalla on luottamus valkkua kohtaan. Hyvä esimerkki on juurikin se poika, joka kysyi multa suoraan, että kuinka me selvitään tästä, kun vastustaja teki kultamatsissa ekan maalinsa. Vanhaan aikaan poika olisi julkistanut ajatuksensa suoraan julki kaikille eikä olisi uskaltanut kysyä valkulta.

4. Taisteluhenki ja sisu
Itseluottamus ja paineensieto tuovat mukanaan taisteluhengen ja sen sisun, jota tarvitaan huipputulosten saavuttamiseksi, silloin uskaltaa tehdä ja suorittaa ääritasolla. Silloin löytää itsestään sen voimavaran, jolla saa suorituksestaan yli sataprosenttisen ja rasituksen sietokyky on äärimmillään. Hapot painaa jaloissa mutta silti jaksaa. Syke hakkaa maksimissa pitkään ja jatkuvalla syötöllä ja silti jaksaa. Henkinen ote asioihin on ihan huippuluokkaa, ei suostu tunnustamaan häviötä vaihtoehdoksi. Se on taisteluhenkeä ja suomalaista sisua. Kun joukkueessa pari kaveria saavuttaa tuon olotilan, se tarttuu muihinkin väkisin. Sillä on saavutettu paljon ja sillä tullaan saavuttamaan paljon. Olisittepa oikeasti olleet paikalla viime lauantaina, silloin pojilla oli ekaa kertaa mun aikana sellainen henkinen keskisormi pystyssä, että olisivat uskaltaneet sanoa vaikka mitä, jopa mulle. Hyvä pelifiilis on sitä, että silloin voitetaan. Taisteluhenki on sitä, että silloin voitetaan vaikka väkisin. Perkele! Hitto, että mää olin ylpeä niistä!

Tällaisia tällä kertaa. Meni tsykologian puolelle.