Hohhoijaa. Mulla alkaa keittää koko valmennustouhu tai ennemminkin kaikki muu siihen liittyvä, valmennus itsessään on ihan mukavaa touhua. Joukkue tai sen vanhemmat on niin traumatisoituneella asteella ettei mun psykologin taidot riitä enää. Eilinen mutsi alkoi nillittää siitä, etten mää tue lasten monipuolista harrastamista. En ole vielä vastannut, mutta mun mielestä lajivalmentajana se ei ole mun asia huolehtia lasten muista harrasteista. Eilen reeneissä joukkueenjohtaja alkoi itkeä lasten tasapuolisesta peluuttamisesta (tosin se on asia, johon en kauheasti olisi voinut vaikuttaakaan, sen verran vähän aikaa olen ollut touhussa mukana. Nyt jojolla on kauhea päällepäsmääminen päällä, että saataisiin yhdelle pojalle huomenna toinen peli lisää pöytäkirjoihin. Vastasin, että meillä on täysi joukkue kasassa mutta jos poika haluaa tulla vaihtopenkille peliä katsomaan, niin mikäs siinä ja ettei mun mielestä ole järkeä peluuttaa poikia sekaisin, se sotkee vain pelirytmin. Katsotaan, mitä vastaa...tai sitten jatkaa ruikuttamistaan illalla ennen reenejä.

Taidan olla kotimatkalla yhteydessä junioripäällikköön tai seuran puheenjohtajaan, että mulle alkaa riittää. Tilanne on nyt se, joko meillä vaihtuu joukkueenjohtaja tai päävalmentaja. Kautta on jäljellä huomisen jälkeen kaksi peliä ja mikäli huomenna voitetaan molemmat pelit, niin pojat ovat aika varmasti aiemmin mainitsemassani ylialueellisessa turnauksessa eikä viimeisillä peleillä ole enää merkitystä. Se ratkeaa huomisen jälkeen, kun tiedetään tällä hetkellä kolmos- ja nelossijoilla pelaavien joukkueiden pelitulokset. Jos mää jään sivuun, niin kuka sitten tilalle tuleekaan, ei voisi enää sössiä saavutettuja tuloksia.

Taidanpa laitella junnupäällikölle spostia iltapäivän aikani ratoksi.