Pojan ajatusten myötä olen funtsinut Suomen salibandymaailmaa ja sen tasoa suhteessa jääkiekkoon ja asiasta ollaan puhuttukin pojan kanssa jo aiemmin ihan muissa merkeissä. Jääkiekon suosio nuorten keskuudessa on hiipumaan päin, johtuen varmaankin pitkälle siitä, että lätkä on kallis harrastus verrattuna salibandyyn. Kausimaksut ovat aivan muuta, varustekustannukset omaa luokkaansa etenkin kasvuikäisellä jne. Salibandyssa varustekustannukset ovat paljon pienemmät ja muutaman satasen (sis. lisenssin) alkusijoituksen jälkeen pelaaja on valmis kentälle. Säbän kausimaksu on paljon pienempi, riippuu tietysti asuinpaikasta ja paikkakunnan tarjoamista liikuntatiloista.

Salibandy on ympärivuotinen harrastus ja sitä voi harrastaa kaikki ikään ja sukupuoleen katsomatta. Näin ollen harrastajamäärä on aivan toista kuin jääkiekossa ja siten sarjatoiminta on myöskin paljon laajempaa ja jokainen sarjataso on todella kova ja joukkueen on oikeasti ansaittava sijoituksensa tietyllä tasolla. Tämä taas tarkoittaa sitä, että huipulle pääseminen on harvojen ja valittujen pelaajien etuoikeus eikä sinne pääse ilman todella kovaa työtä ja lahjakkuutta.

Kirjoitin eilen joukkueemme harrastusasteesta ja nyt on kaksi ennen pelkästään säbää pelannutta poikaa ottanut lätkän mukaan harrastuksiinsa. (Tosin toinen pojista oli joukkueen pikku prinsessa, jonka pirtaan ei sopinut se, ettei hän voinutkaan pelata kuten itse haluaa, vaan olisi pitänyt toteuttaa valmentajan ohjeita ja hän näyttää jääneen nyt kokonaan pois :D Tosin mahtoikohan hänen mieleensä juolahtaa ollenkaan se, ettei lätkässäkään voi sooloilla, siitä voi tulla keskustelua valkun kanssa...) Tämä tarkoittaa sitä, että peleihin osallistuva pelaajamäärä vähenee entisestään, sillä lätkä on pojille ykkönen ja säbä kakkonen. Vahvistaa osaltaan myös itseni suhteen eilen esittämiäni vaihtoehtoja b ja c, sillä mää olen sen tyyppinen ihminen, että kaipaan tietyllä tapaa suunnitelmallisuutta ja ennakointia enkä tykkää siitä, että mennään koko ajan sen mukaan, mitä on tarjolla. Meillä on vielä kuusi sarjapeliä jäljellä ja mahdollinen lisäturnaus, joka alkaa näyttää entistä epävarmemmalta, vaikka alkusarja näyttikin hyvältä. Sarjapelit on ohi maaliskuun puoleen väliin, joten silloin mää teen omat päätökseni. Vaihtoehto e on epärealistinen, sillä haen kaiken muun ohella omaa tyytyväisyyttä ja nautintoa tekemisestäni ja näin ollen katson olevani oikeutettu miettimään, millä keinoin mää siihen tavoitteeseen pääsisin.

Seuraava, erään joukkueen juniorivalmentajan viikonlopun otteluparin jälkeen (todennäköisesti heti reissun jälkeen tai saman päivän iltana) kirjoitettu teksti osui silmääni eri seurojen sivuja surffaillessani. Jos mää kirjoittaisin tällaisen julkisen tekstin poikien pelistä, niin takuuvarmasti isit ja äidit olisivat seurajohdon puheilla oikein kollegiona:

Haluton, vetelä ja ylimielinen kuvaavat parhaiten C00-poikien esitystä C2-eliittisarjan turnauksessa "jossain kaupungissa". Joukkue lähti tosissaan hakemaan neljää pistettä ja lähestymaan lohkon kärkeä sunnuntain otteluihin. Toisin kävi. Olisiko ajatukset olleet Cupin finaaleissa vai missä mutta saldoksi jäi:

-kaksi tappiota

-kaksi peitettyä vetoa

-kolmisen syöttöä omille

-viisi laukausta maalia kohti

-kolme maalia

-neljä juoksuaskelta

-nolla voitettua kaksinkamppailua

-16 min käytösrangaistuksia

-onnistunut maalivahtipeli

Jotain positiivistakin siis tapahtui. Tähän kun vielä lisätään kaikkien valmennuksen tekemien muutosten epäonnistuminen, niin hyvin meni. Jos on 01-poikia joku tituuleerannut Pikkusotureiksi, niin tämän päivän perusteella 00-poikia voidaan kutsua Äidin tissiposkiksi.

Meinasin hymyillä ääneen em. tekstin luettuani :D  Kyseessä on yksi Suomen huippuseuroista niin juniori- kuin SM-tasollakin.

Mutta fak sentäs! Tutkin pojan haikaileman seuran reeniaikoja ja -paikkoja, niin reenit neljä kertaa viikossa mutta kolmessa eri paikassa, joista yhteen, jossa reenit kaksi kertaa, pääsisi junalla. Muihin paikkoihin pitäisi junan lisäksi ottaa dösäbussi asemalta mennen tullen ja se menee vähän hankalaksi. Näissä käpykyläkunnissa asuminen on luxusta mutta jos pitäisi harrastaa jotain, niin autoton ihminen on täysin oman onnensa nojassa tai vanhempien kuskausten varassa. Ainut järkevä harrastus on joku kirjeshakki kirjekyyhkyjen välityksellä ja nekin kyyhkyset naapuri ampuu viiriäismuhennokseensa höysteeksi. Jos lapsi haluaa harrastuksessaan eteenpäin, niin voihan huoh...

Jospa nyt kahvia ja ajatusten hauduttelua töiden lomassa.