Vaikka niin karvaalta tuntuukin, niin mää hylkään ton satkun repun. Olen plärännyt nettiä pitkin ja poikin, lukenut arvosteluja ja katsellut tuotekuvia, mutta eilen sattui silmiini sellainen kuva olkahihnan kiinnityksestä reppuun, jota en ole ennen nähnyt ja joka soitti heti hälytyskelloja. Olkahihnojen kiinnitysvälikappale varsinaisen olkahihnan ja itse repun välissä on ihan normaali kangaskaista, joka on kiinnitetty olkahihnaan ihan ok kunnon tiimalasiompeleella mutta tän välikappaleen ja repun liitos on vain kaksinkertainen ommel ilman sitä normaalia x-kuviota eikä tolla kohdalla ole edes mitään vahvistusta. Vaikka reppu olisi kuinka laadukas muuten, niin tuollainen yksityiskohta nostaa karvat heti pystyyn ja mielessä herää välittömästi epäilys ja epäluottamus tuotetta kohtaan. Kyllä tuollainen kohta pitää tehdä kunnolla etenkin kun kaistaleen toinen pää on neulottu kunnolla. Hyvin usein ns. liian edullinen tuote on harhaa ja joutuu ostamaan ensin halvan ja sen jälkeen sen hyvän tuotteen. Vaikka lompakkoa kipristeleekin jo etukäteen, niin kai mun täytyy uhrautua toisen tuotteen vaatimaan maksusuoritukseen. Kerran se vain kirpaisee. Sitä saa, mistä maksaa. Ja kaikkia muita ajan ja kokemuksen kultaamia ilmaisuja.

Mun puukko on Postin hallussa ja saanen sen ehkä jopa tänään. Tuurilla pääsen illalla näyttämään pojalle tulentekoa vähän eri systeemillä kuin on tottunut. Katsotaan muksun reaktiot.

Tänään on kiireinen päivä töissä, joten nyt keskittymään siihen.