Perjantai-illan 1,5h päikkärit sekä pe-la -yön 10h unet aiheutti pientä selkälihasten puutumista, lihakset vetreytyi päivän mittaan onneksi. Sen verran väsytti koko päivän, että olin tyytyväinen päätöksestäni jättää poikien pelit väliin. Eilen illalla katselin videoita sängyssä, nukahdin klo 23 ja heräsin siirtymään peiton alle puolen yön aikaan, niin voi prkl, heräsin tänä aamuna kuudelta siihen, että selkälihakset oli ihan tiltissä. Pyörin hetken sängyssä ja yritin saada mukavaa asentoa, mutta ei vaan onnistunut, oli pakko nousta ylös. Kekkuloin hetken ja menin takaisin sänkyyn yrittämään unta. Reilun tunnin siinä pyöriskelin kunnes nukahdin ja kymmenen aikaan herätessäni oli hyvä, että pääsin sängystä ylös, yläselän lihakset ihan turtana, hyvä, että sai henkeä vedettyä. Tänään tiedossa lumitöitä, joten ehkäpä yläkropan veren saisi taas kiertämään kunnolla.

Muksujen eiliset pelit menivät hyvin. Ekasta voitto, toisesta tasapeli ja tällä tuloksella päästiin taas sarjakärkeen, nyt ollaan tasapisteissä kakkosen kanssa ja kolmoseen on neljä pistettä väliä. Jäljellä on neljä peliä eli jaossa on kahdeksan pistettä ja mikäli pelataan lopuissakin peleissä perusvarmaa peliä, niin meillä ei pitäisi olla mitään ongelmia säilyä kahden parhaan joukossa. Jos oikein optimistisesti ajattelisi, niin voisi kuvitella yhden voiton riittävän, sillä silloin eroa olisi kuusi pistettä kolmoseen, mutta se edellyttäisi kolmosen pelaavan hitusen ristiin ja saavan vain kaksi voittoa ja yhden tasapelin. Kahdella voitolla ero kasvaa 8 pisteeseen, jolloin kolmosen pitäisi voittaa kaikki neljä peliään tasapisteisiin päästäkseen ja se on jo aika epätodennäköistä, sillä sen verran epätasaisesti ovat pelanneet. Mutta nää on sellaisia asioita, joista en pojille hiisku sanaakaan, tehköön itse omat johtopäätöksensä :D

Luotan poikiin kuitenkin sen verran, että spekuloin jo lohkon 1. ja 2. sijoille päässeiden jatkokamppailuista. Meidän lohkon voittaja pelaa länsirannikon kakkosta vastaan ja kakkonen länsirannikon ykköstä vastaan ja otteluparien voittajat pääsevat finaaliin ja häviäjät kamppailevat pronssista. Mieluiten lähtisin lohkovoittajana tonne kamppailuun, sillä tällä tasolla ykkösen ja kakkosen välinen tasoero voi olla oikeasti suuri ja sitä kautta saataisiin etua. Toisaalta, sen lohkon kakkonen voi olla kakkonen epäonnisten sattumusten johdosta ja vastustaja oikeasti juoksee meidät kumoon. Nooh, kunhan päästään sinne asti ensin... Valtakunnallisesti näillä otteluilla ei ole mitään merkitystä, mutta olisipahan pojille yksi kokemus lisää Helsingin turnauksen finaalin lisäksi.

U kuskasi pojan eilen pelimatkan lähtöpaikkaan ja myös haki pojan ja saivat näin keskinäistä aikaa jutella pojan seuranvaihdosta. Pojan kaksi kaveria pelaa seurassa, jonne poika olisi vaihtamassa ja ajatusketju lähti siitä liikkeelle. Mahdollinen tuleva seura pelaa kahdella joukkueella tässä ikäluokassa, toinen pelaa ikäluokan huippusarjaa ja toinen rämpii meidän lohkossa. Pojan kaverit pelaa juuri tässä meidän lohkon joukkueessa ja se sai muksun miettimään, mahtaako hänelläkään olla mahdollisuuksia siihen parempaan poppooseen. Eilen oli kuulemma sillä kannalla, ettei vaihtaisikaan seuraa ihan vielä, vaan katselisi nykyisen seuran meininkiä ja miettisi asiaa vielä ensi vuoden. Tehköön itse päätöksensä ensin, ennen kuin mää ja U aletaan keskustelemaan vakavammin aiheesta keskenämme ja pojan kanssa.

Nyt kahvia ja sen jälkeen lumitöitä.

Muoks. Kyselin pojalta illalla pelitapahtumista ja oliko sovellettu reeneissä opittuja asioita. Yllätykseni oli suuri, kun poika sanoi vastustajien yrittäneen kääntölaukausta useaan otteeseen mutta olivat epäonnistuneet, koska meidän jätkät blokkasivat yritykset. Yllätyin siksi, että blokkausta on harjoiteltu vasta kaksi kertaa ja pojat olivat soveltaneet asiaa käytäntöön jo nyt. Tää oli hienoa kuulla! Mitä nopeammin saadaan sovellettua onnistuneesti reenattuja asioita peleissä, niin sen paremmin pojat hoksaavat jutun juonen ja kyseiset asiat muodostuvat nopeasti rutiineiksi.