Päivitellääs tänne vähän tilannetta, kun edellisestä päivityksestä onkin hitusen vierähtänyt aikaa.

Loma alkoi ja mää jäin tänään taas yksin koiravahdiksi, tällä kertaa vähän pidemmäksi aikaa. Pojat lähtivät serkkujensa luokse viime perjantaina ja tulevat sieltä suoraan kesänviettopaikkaan, joten näen heidät vasta ensi viikon lopulla. U lähti tänään aamusta Istanbuliin 1,5 viikoksi ja tulee reissultaan myöskin suoraan kesänviettopaikkaan. Mää olen nelijalkaisten kanssa ensi viikon torstaihin saakka ja lähden torstaina tai perjantai-aamusta myöskin kesänviettopaikkaa kohti. Siellä meneekin loppuloma rattoisasti ja koirat saa olla täysin irrallaan ja kulkea vapaasti. Mökki ja tontti on iso, joten määkin pääsen erakoitumaan helposti niin halutessani.


Masa

Masa on taas kasvanut huimasti, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Toisaalta vanhemman koiran seura on hyväksi mutta mun mielestä toisaalta se myös hidastaa Masan kehitystä. Tekisi hyvää Masallekin välillä olla erossa isoveljestään, mutta kun pojat ei ole paikalla, niin isoveli antaa parhaan leikkiseuran.

Pentutestin mukaan Masalla ja kaikilla sisaruksilla oli dominanssia ja nyt se on alkanut näkyä. Masa on kovin omapäinen pikkupoika ja yleensä vasta kolmas kielto tehoaa. Nykyään tarttee enää harvoin puuttua tilanteisiin muuten kuin sanallisesti eikä yleensä tartte edes korottaa kauheasti ääntä. Masalla on kuitenkin taipumus kiuisata isoveljeään, mikäli tämä ei lähde leikkiin mukaan Masan niin halutessa ja tällöin Masa näykkii isoveljeään joka puolelta: jaloista, poskista, korvista ja mikä pahinta, myös lerssistä kun sinnekin vielä ylettää. Isoveli on tässä asiassa harmillisen pehmeä ja tyytyy kärsimään sen sijaan, että komentaisi Masaa ja näin ollen mun täytyy välillä puuttua tilanteisiin.

Ensimmäinen tällainen väliintulo tapahtui muutama päivä sitten, jolloin mun oli pakko ottaa Masa tiukkaan syleilyyn, katsoa silmiin ja sanoa muutaman kerran painokkaalla äänellä "Ei!". Masa katsoa tillitti takaisin ihan kuin sanoen: "Mutta jos ihan vähän? Edes ihan pikkaisen?...Jaa ei vai?...No ei sitten." ja näin ollen isoveli sai olla jonkun aikaa rauhassa. Tämän jälkeen kiusaaminen vähentyikin mutta eilen kiusaaminen taas yltyi sellaisiin mittasuhteisiin, että oli pakko puuttua peliin. Käytin tällä kertaa jo vähän painokkaampaa ääntä sanoen muutaman kerran "Ei!!" tai "Ei kiusaa!" ja kiusaaminen loppuikin noin 10 sekunniksi. Sitten Masa päätti näykkäistä isoveljeään vielä kunnolla korvasta, jolloin käytin jo oikeasti ääntä: "MASA!!!" ja pikkuvesseli ampaisi nurkan taakse karkuun korvat luimussa ja häntä piikkisuorana tullen hetken päästä takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mutta ei kiusannut isoveljeään enää eilisen aikana ollenkaan ja olivat oikein sävyisästi eikä Masa mököttänyt mullekaan vaan oli oma itsensä, ainakin päällisin puolin. Rotunsa ominnaisuuksien mukaisesti Masa otti kuitenkin kehittyvään nokkaansa asiasta eikä illalla tullut mun jalkojen väliin katsomaan telkkua vaan vetäytyi omalle patjalleen mulkoillen sieltä. Tänä aamuna kaikki oli unohdettu ja oltiin taas enemmän kavereita kuin aiemmin. Nyt aamupäivä on mennyt kaikessa rauhassa ja katsotaan nyt, oppiko Masa kerrasta vai onko tiedossa ensimmäinen pieni murros- ja kapinavaihe pennun kehityksessä ja pienimuotoisia tahdonvoimankappailuja on tiedossa enemmänkin.



Valkkuhommat

Olen funtsinut ja funtsinut jatkanko valkkuhommia vai en. Viime kaudella oli reenit kolme kertaa viikossa ja siihen päälle viikonloppujen pelimatkat ja se verotti omia asoita vähän liikaa ja nyt pitäisi uhrata vielä enemmän, sillä tulevalla kaudella reenit olisi neljä kertaa viikossa ja siihen päälle pelimatkat. Viime kausi meni hyvin - ellei jopa erinomaisesti - saavutusten valossa eikä mulla sinänsä ole mitään valmentamista vastaan, hienoa hommaahan se noiden poikien kanssa oli, ainut on se, että varsinainen lajikokemus puuttuu. Tosin mun vahvuudet on tässä lajissa selkeästi joukkuepelin, ryhmähengen, taisteluhengen, itsensä ylittämisen yms. saralla mutta se ei enää ensi kaudella riitä. Ensi kaudeksi meille on onneksi tulossa uusi valkku, jolla on oikeaa lajitietoutta ja hänestä tulee luonnollisesti päävalmentaja, ei ole mulle ongelma. Ongelma mulla on se, ettei mulla ole mitään intohimoa tai mielenkiintoa tätä lajia kohtaan, ei voi mitään ja mun tuntuu vaikealta kuvitella itseäni minkäänlaiseksi valmentajaksi lajiin, johon oma asenne tai suhtautuminen on tätä tasoa. Ja tää on oikeasti iso ongelma henkilökohtaisella tasolla ja omassa ajatusmaailmassa.

Toinen, mikä voi muodostua ongelmaksi on se, ettei uusi kaveri välttämättä pääse kaikkiin reeneihin, mikäli ei vähennä valmennussitoumuksiaan toisaalla ja se on joukkueelle paha paikka. Mikäli viime kauden kolmosapuvalkku/huoltaja vetää reenit, se tarkoittaa sitä ettei reeneistä ole hyötyä millään tasolla, sillä homma lähtee lapasesta samantien eikä mistään tule mitään kurinpuutteen takia. Toi kuriasia mietityttää muutenkin, sillä määhän jouduin yksissä viimeisissä reeneissä puuttumaan tän uuden valkkukaverin pyynnöstä yhden ryhmän toimintaan, joka tietty palasi samantien normaaliksi kun saavuin ryhmän luokse. Toki pojat ovat kasvaneet taas vähän eikä kuriasia ole enää ensi kaudella akuutti, mutta tää on vähän kyllä toiveajattelua.

Yksi asia, joka seuran toiminnassa on risonut koko kauden, on se, että kun seurajohto päättää tehdä jotain, menee jonkun aikaa ja kun asian perään alkaa kysellä, niin vastaus on "Ei me tehdäkään tätä..." tai jotain muuta vastaavaa. Selkeät suuntaviivat puuttuu ja vaikka seura onkin kasvava ja kehittyvä seura, niin jonkinlainen määrätietoisuus ei olisi ollenkaan pahasta. Tää on asia, jolle mää en voi juurikaan mitään enkä ole siihen viitsinyt kauheasti puuttuakaan minkäänlaisen palautteen muodossa, olen vain tyytynyt pudistelemaan päätäni kaikessa hiljaisuudessa. Mun suurin huolenaihe kuitenkin on, että viime keväänä junnupäällikön kanssa käytyjen keskustelujen perusteella joukkuetta ei välttämättä ole, mikäli mää lähden, mutta tilanne on muuttunut sen suhteen, että nyt meillä on kuitenkin toinen valkku pelissä mukana.

Olen keskustellut totta kai myös U:n kanssa lopettamispäätöksestäni eikä hän tykkää ajatuksesta. Hän on sitä mieltä, ettei mun aiemmin mainittu anti lopu yhteen kauteen, vaan pojat tarttee ns. henkistä valmentajaa myös ensi kaudella yhtä lailla. Ihan tottahan hän puhuu, mutta ongelma on juurikin se, että kun laji ei kiinnosta, niin on vaan jotenkin kauhean vaikeaa olla edes mukana joukkueen toiminnassa mukana, vaikka oma poika pelaakin.

Tää on kokonaisuudessaan melko hankala yhtälö ja tällä hetkellä lopettamispäätös on vain vahvistunut ollen lopettamisen hyväksi tällä hetkelle jotain luokkaa 70-30. Olen harkinnut asiaa ja lykännyt spostin lähettämistä seurajohdolle jo kolmisen viikkoa mutta tilanne ei ole muuttunut tänä aikana ollenkaan. Toi tappiolla oleva 30% potkii vastaan niin voimakkaasti, etten ihan varmasti uskalla tällaisella suhteella lähteä tekemään vielä päätöstä. Miksi aina mää joudun tekemään isot päätökset??

 

Muoks. klo 13.40
Laitoin eroilmoitukseni seurajohdolle ja he ymmärsivät perusteluni täysin. Nyt se on sitten siinä tän homman osalta. Valitettava asia, mutta joskus täytyy ajatella itseään ja omaa mukavuusaluettaan.