Eiliset pelit eivät menneet ihan putkeen. Ekasta tuli niukka tappio kun pojat jännittivät jostain syystä ja peli oli sekaisin liian pitkään. Pelin loppua kohden jännitys katosi ja peli alkoi sujua ja noustiin 5-1 tilanteesta 5-3 tilanteeseen mutta aika loppui kesken. Pukukoppeihin mennessä yksi äippä otti hihasta kiinni ja sanoi, että mää huudan liikaa pelaaville pojille ja pojat alkavat pelkäämään. Voi kiesus... Kai mää näkisin vaihtoaitiossa, jos pojat pelkäisivät ja toimisin sen mukaan. Poikia naurattaa mun kovaääninen pelinohjaaminen, ainakin sen perusteella, mitä itse olen nähnyt, mutta mitäpä mää asiat paikan päällä katsovana tietäisin, äidit katsomossa tietää paremmin.

Toisen pelin piti olla helppo voitto, etenkin kun vastustaja pelasi todella vajaalla joukkueella eikä muutenkaan ollut sarjan parhaimmistoa. Alkulämmittelyssä pojilla oli rento fiilis ja tunnelma oli leppoisa vielä pukukopissakin ennen pelin alkua. Mutta pelissä mikään ei meinannut onnistua, pojat aristelivat lähikontakteja eikä mikään muukaan oikein onnistunut. Peli, josta piti saada kaksi helppoa pistettä, päättyi 6-6. Noh, saatiin sentäs tärkeä piste vaikka voitolla oltaisiin varmistettu jatko ilman paineita.

Yksi poika kysyi jälkimmäisen pelin jälkeen, että eikös me olla jo varmistettu sijamme, johon vastasin, ettei yksi piste riittänyt siihen. Poikien ilmeet olivat pettyneitä ja silloin hoksasin, mistä molemmissa peleissä oli kyse. Pojat jännittivät lohkon kahden parhaan joukossa olemisen varmistumista ja peli oli sen takia niin jännittynyttä. Nyt tarvitsemme viimeisestä kahdesta pelistä yhden pisteen tilanteen varmistumiseksi tai vaihtoehtoisesti lohkon kolmosen pitää menettää yksi piste viimeisestä kahdesta pelistä. Meillä viimeiset kaksi peliä on viime vkl:n joukkueita vastaan, joilta saatiin 3 pistettä neljästä ja toinen oli voitettu sarjaykkönen ja kolmosella on yksi helppo ja ja yksi vaativa peli, joista yhden pisteen menetys on suhteellisen todennäköistä. Menee vähän turhan jännäksi.