Kasvattaja soitti ja Masa kävi tänään eläinlääkärillä ja kaikki on ok. Oikean takajalan edessä ollut valkea tiikeriraita on kuulemma häviämässä, se on harmi, sillä se oli todella hieno yksityiskohta. Tarpeet onnistuu paperille mainiosti eikä tarpeiden tekeminen ulkonakaan ole enää uutta ja ihmeellistä ja onnistuu mainiosti. Sanoin tähän, että kun kotona on jo 5v jästipää myöskin kouluttajana, niin voi oppia pelkästään ulos nopeastikin. Nimeään Masa ei kuulemma ole vielä oppinut. Kun kasvattaja huutaa "Masa!", niin kaikki pennut ryntäävät hänen luokseen ja kun huutaa vain pentuja, niin kaikki tulevat silti hänen luokseen. Totesinkin, että kunhan ympäristö muuttuu ja rauhoittuu, niin oppi menee paremmin perille.

Pentutestin mukaan kaikilla pennuilla on dominanssia, joten määrätietoisuus kasvattaessa on kuulemma tarpeen. Se ei mulle ole ongelma, enemmän pelkäänkin sitä, että mää olen liian dominoiva :P

Kuvassa Masa, ikää 5vk 5 pv.

11229557_978287155536907_129706911634339

Huomasin yksi päivä hauskan yksityiskohdan, jonka toivon säilyvän. Kuonon ruskealla puolella viiksikarvat on mustat ja valkealla puolella valkoiset.

Nouto on sovittu lauantaille, joten enää kolme yötä jouluun...tai jotain...